tiistai 17. maaliskuuta 2015

Raakaa kakkua! Ei kun raakakakkua!

Pitihän se minunkin kokeilla tätä niin suuresti puhuttua raakaleivontaa edes yhden ohjeen verran. Tämä ohje on saanut vaikutteita useista eri lähteistä ja saman tyylisiä kakkuja löytyy useasta eri blogista ja reseptilehdestä. Tällaiseen versioon päädyin itse ja olin todella iloisesti yllättynyt lopputuloksesta. Olen nyt pariin otteeseen tehnyt tätä kotona ja varsinkin perheen pienin joka on maitoallerginen nauttii tästä herkusta täysin siemauksin ja ei ole pelkoa, että joukossa olisi maitoa! Tämä sopii myös keliaakikolle ja vaikka vegaanille jos hunajan vaihtaa muuhun makeutusaineeseen.







Suklaa raakakakku

Pohja
65 g taateleita
125 g pähkinäsekoitusta (cashew, saksanpähkinä, maapähkinä, manteli jne.)
1 rkl raakakaakaojauhetta
muutama merisuolarae


Täyte

300 g avokadoa
200 g banaania
1 ½ dl raakakaakaojauhetta
4-5 rkl hunajaa ( tai oman maun mukaan )
1 tl vaniljauutetta tai 1 vaniljatangonsiemenet
muutama merisuolarae
½ dl sulatettua kaakaovoita

Suojaa irtopohjavuoan pohjaosa leivinpaperilla, vuoan koko 15 - 18 cm (mitä suurempi vuoka sitä matalampi kakku).

Mittaa kaikki pohjan ainekset ja rouhi esim. monitoimikoneella tai veitsellä melko hienoksi rouheeksi jossa saa kuitenkin olla sattumia tuomassa purutuntumaa. Taputtele seos vuokaan tasaiseksi.

Mittaa kulhoon kaikki täytteen ainekset paitsi kaakaovoi. Survo sauvasekoittimella tasaiseksi. Sulata kaakaovoi mikrossa, varo kuumentamasta liikaa. Kaada kaakaovoi täytteen sekaan ja sekoita hyvin. Kaada valmis täyte vuokaan ja pakasta.

Irrota jäätynyt kakku vuoasta ja anna sulaa ennen tarjoilua. Koristele raakakaakaojauheella ja tuoreilla marjoilla tai hedelmillä oman mielesi mukaan.

Nauti hyvällä omallatunnolla!



sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Pullaa, pullaa herkkupullaa!











Meidän nuorimmaisella todettiin juuri maitoa-allergia, joten päätin leipoa pullaa jolla pikkuinenkin voi herkutella. Tein pullista kaksi erilaista versiota, joista voi valita mielensä mukaan tai laittaa vaikka molempia. Toisissa on vanilja täyte ja toisissa vaniljatäytteen lisäksi laitetaan mukaan hiukan hunajaa ja saksanpähkinöitä.


Maidoton pullataikina ohje


5 dl soijamaitoa
50 g tuorehiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
n. 12 dl vehnäjauhoja
1/2 - 1 tl kaardemummaa
ripaus suolaa 
75 g maidotonta margariinia




Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota sekaan hiiva. Lisää joukkoon sokeri. Sekoita jauhoihin suola ja kaardemumma. Sekoita puolet jauhoista maidon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot taikinaan ja sekoita jälleen. Lisää lopuksi sulatettu margariini ja taivaa
 takinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota
lämpimässä paikassa noin  puolitunti.


Valmista täyte sillä aikaa kun taikina kohoaa.

Vaniljainen täyte

100 g maidotonta margariinia
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta


Pehmennä margariinia hetki mikrossa. Sekoita margariinin joukkoon tomusokeri ja vaniljauute. Laita jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Toista versiota varten tarvitset noin 3 dl saksanpähkinöitä. Pähkinöitä kannattaa paahtaa hetki pannulla maun voimistamiseksi. Pilko pähkinät ronskilla otteella älä kuitenkaan hienonna vaan paloista saa tulla erikokoisia. Laita 1/3 erilliseen astiaan.


Kun taikina kohonnut vaivaa sitä vielä hetki leivontaalustalla.  Jaa taikina kahtia ja kauli takina levyksi. Levitä puolet vaniljatäytteestä levylle. Jätä toiseen reunaan kapea alue jolle et levitä lainkaan täytettä. Halutessasi voit ripotella täytteen päälle hiukan kanelia ennen rullausta. Rullaa taikina niin, että lopetat rullauksen siinhen reunaan jossa ei ole täytettä. Leikkaa taikina  noin 1,5 cm leveiksi kiekoiksi, voitele kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle.  Paista uunissa 225 asteessa 10-12 minuuttia. Voit halutessasi laitta pullat myös muffinssivuokiin. Jos käytät paperisia vuokia kannattaa vuokiin  suihkauttaa hiukan vuokaspraytä muuten pullat saattavat tarttua kiinni vuokiin.


Toinen vaihtoehto Hunajaiset saksanpähkinä pullat

Toimi samoin kuin edellisessäkin ja kauli taikina levyksi ja voitele vaniljatäytteellä. Pursota juoksevaa hunajaa täytteen päälle ja ripottele vielä paahdetut saksanpähkinät pinnalle. Kääri rullalle ja voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa 10-12 minuutti. 

Kun pullat ovat jäähtyneet kiehauta kattilassa 1 dl sokeria ja ½ dl sokeria. Keitä kunnes sokeri on täysin sulanut. Sipaise sokeri lientä pullan pintaan ja ripottele heti saksanpähkinöitä päälle, sipaise vielä toinen kerros sokeri lientäpullien päälle kun pähkinät ovat jämähtäneet pullan päälle kiinni. Sokeriliemen tulee olla koko ajan kuumaa muuten se jähmettyy eikä voitelu onnistu. Voitele vain muutama pulla kerrallaan ja pidä kattila aina välillä lämpimällä levyllä.

Eikä muuta kuin herkuttelemaan!!!